Onpa tämä merkillistä. Juuri oli hyvät fiilikset ja mieli intoa täynnä. Nyt sitten kynnän mielen pientareilla ja kaikki huolettaa. Voi, näitä tunteita!
Tapasin kahta ystävääni. Kerroimme viimeaikaisista kuulumisista toinen toisillemme. Kun minun vuoroni tuli, pato aukesi. Puhuin yhdestä, hyppäsin toiseen. Kerroin ilosta, itkin epävarmuudesta. Suustani tulvi tietoja, tapahtumia ja tunteita – poukkoillen ja melkoisessa mylläkässä. Kun olin lopettanut, katsoin vähän häpeillen ystäviäni – saiko tästä mitään tolkkua? Miten en osannut olla loogisempi, asiallisempi?
Ystävät yllättivät minut. He katsoivat toisiaan ja ensimmäinen sanoi: ”Ulla on elävänä”. Johon toinen: ”Samaa ajattelin, hän elää.”
Mitä ihmettä? Ei ollutkaan noloa purkautua tunteistaan sillä tavalla. Ei tarvinnut olla selkeämpi. Ei tarvinnut muuttaa kertomusta, ei kokemusta, ei tunteita. Kaikenlaiset tunteeni saivat olla sitä, mitä olivat. Tulin tunteineni hyväksytyksi.
Turhan usein joutuu toisenlaiseen tilanteeseen. Tunteita ei ole lupa näyttää tai jos ne kuitenkin purkautuvat, on nopeasti löydettävä asiaote. Herkkyyttä, epävarmuutta tai osaamattomuutta ei ainakaan kannata näyttää – uskottavuus menee. Parempi siis piilottaa tunteva itsensä. Vai onko?
Tunteita on kuvattu niin, että ne ovat spontaaneja, ohimeneviä reaktioita johonkin ulkoiseen tai sisäiseen ärsykkeeseen. Tunteista sanotaan myös, että ne ovat lähtökohtaisesti tarkoituksenmukaisia. Tunteet ovat viestintuojia ja siten hyödyllisiä. Tunne ilmaisee jotakin itselle tärkeää.
Tunneälytutkimukset kertovat, että ihmisen yhteys omiin tunteisiinsa on yksi merkittävä hyvinvointia lisäävä tekijä elämässä. Tunteiden tukahduttaminen taas altistaa monenlaiselle murheelle, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Siksi tunteita ei ole viisasta sivuuttaa tai tukahduttaa.
Se, että tunteita herää, ei ole merkki itsehillinnän puutteesta tai kyvyttömyydestä ottaa asiat asioina. Kyse on jostain ihan muusta. Kyse on ihmisyydestä.
Jätän tämän sinulle rohkaisuksi: Tunteiden tullessa muista, että et ole epäonnistunut, lapsellinen tai typerä. Tuossa hetkessä voit paremminkin kiittää itseäsi – olet elävä ihminen.
Kiitos taas Ulla ajatuksistasi! Sanasi ja viestisi lohduttavat ja voimaannuttavat. Ne palauttavat tärkeimpien asioiden äärelle. Minä ainakin haluan olla elävä inhimillinen oma itseni. Kiitos rohkaisusta♥️
Kiitos, Hannele. Tuntuu hyvältä kuulla, että tekstini rohkaisi sinua. Sanot myös kauniisti omana itsenä olemisesta.
Tunteet ovat niin tärkeitä ja merkityksellisiä ettei niitä sovi ohittaa, sivuuttaa, jättää huomiotta. Aikaa, tilaa, voimaa, läheisiä ja ystäviä ne mielestäni vaallittavaakseen vaatii.
Lukiessani kuvailevaa, elävää tekstiäsi Ulla, tuli mieleeni Tommy Tabermannin runo:
”Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto:
Värisevää sielua ei saa tallata.”
Tunteikasta tulevaisuutta kaikille!!❤️
Hei Nina, ja kiitos, kun jaoit tuon Tabermanin kauniin runon. Kuinka tärkeää onkaan varjella värisevää sielua! Ja mitä nuorempi tuo sielu on, sitä tärkeämpää. Tunteikasta uutta vuotta myös sinulle!
Kiitos hienosta kirjoituksestasi Ulla!
Esimerkkisi olivat tuttuja. Ystävälle voi ja on lupa olla poukkoileva, tunteesta toiseen hyppivä. Mutta kontrollin hetket ja nolouden tunteet tulevat esiin silloin, kun kuulija ei ole niin tuttu. Tällöin tulee valtava tarve selittää purkaustaan.
Näissä tilanteissa pitäisi kuitenkin muistaa mainitsemasi ihmisyys – vaikka kuulija ei sitä muistaisikaan.
Miten viisaasti sanoitkaan tuon ihmisyyden muistamisesta, vaikkei kuulija sitä muistaisikaan. Tuli ajatus, että tämä voisi olla yksi tapa osoittaa itsemyötätuntoa ja rauhoittaa omaa mieltä. Kiitos, Anu!